Huckleberry Finnin seikkailut (Mark Twain)

Saatavuus: Varastossa

29,90 €
  • Ilmestymisvuosi : 08/2018
  • Kustantaja : Siltala
  • ISBN : 9789522345059
  • Sivuja : 350
  • Sidosasu : Sidottu

Kuvaus

Lisätiedot

“All modern American literature comes from one book by Mark Twain called Huckleberry Finn. American writing comes from that. There was nothing before. There has been nothing as good since.” –Ernest Hemingway

Amerikkalaisen kirjallisuuden ohittamaton kulmakivi Huckleberry Finnin seikkailut on kiistanalainen, muotopuolenakin pidetty klassikko, jonka säälimätön kuva 1840-luvun USA:n etelästä herättää edelleen kiihkeitä ristiriitoja. Vapauden ja integriteetin teemat hallitsevat romaania. Huckin ja Jimin henkilöhahmot kuuluvat maailmankirjallisuuteen.

Huckleberry Finnin seikkailut ilmestyy nyt Kustannusosakeyhtiö Siltalan 10-vuotisjuhlan kunniaksi Juhani Lindholmin loisteliaana uutena suomennoksena.

”T. S. Eliot kirjoitti, että hänen vanhempiensa mielipide Mark Twainin Huckleberry Finnin soveltumattomuudesta nuorille pojille jätti hänet suurimmaksi osaksi elämäänsä siihen käsitykseen, että romaani soveltuu vain ja ainoastaan nuorten poikien luettavaksi. Tämä summaa mainiosti kirjan historian: ilmestyessään 1884 teos törmäsi heti sensuurin ja paheksunnan muuriin, koska siinä puhuttiin sopimatonta ja epäkirjallista kieltä, kiroiltiin, poltettiin tupakkaa, tapeltiin ja juotiin – samoin kuin Suomessa vuosikymmen aiemmin Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä, jonka vastaanottokin oli miltei yhtä kielteinen. [--] Liioittelu ja provokaatio, ylilyönnit ja pilkkaaminen kuuluvat kirjailijan työkalupakkiin, ja pelkästään niihin tuijottamalla sivuutetaan se tosiasia, että taustalla sykkii syvästi inhimillinen vapauden kaiho.

Ja virtaa pidäkkeetön Mississippi.

Ote kirjasta Huckleberry Finnin seikkailut

” Olin jo pannut oven kiinni. Käännyin ja näin isän. Hän oli piessyt minua niin paljon, että ennen vanhaan olin pelännyt häntä koko ajan. Kaipa minä nytkin pelkäsin, mutta kävi äkkiä selväksi, että se oli turhaa. Siis nimittäin alkusäikähdyksen jälkeen, kun ensin olin nielaissut tyhjää – sen verran odottamaton vierailu sentään oli. Sitten kuitenkin heti rauhoituin enkä enää ihmeemmin pelännyt.

Isä oli melkein viisikymmentävuotias, ja sen oli näköinenkin. Tukka oli pitkä ja takkuinen ja rasvainen ja roikkui silmillä, jotka pilkottivat kuin köynnöskasvien takaa. Hiukset olivat ihan mustat, harmaata ei näkynyt ollenkaan, ei myöskään pitkissä, sotkuisissa viiksissä. Sen verran kuin naamaa näkyi, siinä ei ollut väriä ollenkaan, vaan se oli ihan valkoinen – ei samalla tavalla valkoinen kuin muilla ihmisillä, vaan sairaalloisen valkoinen, sillä lailla kelmeä että kammotti – olminvalkoinen, valkoinen kuin kalan vatsa. Mitä vaatteisiin tuli, ne olivat pelkkiä ryysyjä. Hän piti toisen jalan nilkkaa toisen polven päällä, ja ylhäällä olevan jalan saapas oli niin risa että kaksi varvasta pisti esiin. Hän heilutteli varpaitaan. Hattu lojui lattialla, vanha musta reuhka, kupu lommolla.

Tuijotin häntä; hän tuijotti minua. Hänen tuolinsa oli vähän taaksepäin kallellaan. Laskin kynttilän pöydälle. Huomasin että ikkuna oli nostettu ylös, joten hän oli kiivennyt sisään vajan katolta. Hän silmäili minua päästä varpaisiin. Vähän ajan päästä hän sanoi:

”Hyvin on kuteet tärkissä. Luulet varmaan että olet hienompikin herra, mitä häh?”

Kommentit